Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esillepanonsuunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esillepanonsuunnittelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Mitä olen tehnyt tällä viikolla?

Viikko 3

Maanantai

Olin aamulla fysioterapeutilla, jonka jälkeen turhauduin ja ahdistuin niin paljon, että menin kotiin rauhoittumaan


Tiistai

Käppäilin keppien kanssa koululle. Tiistaina meillä oli yläkoululaisia tutustumassa. Osallistuin keskusteluun ja seurasin tiimini kuvauksia ja tein blogijuttuja.
(c) Annika

Keskiviikko

Teimme tiimin kanssa kuvausjärjestely reseptiä ja mietimme asiakkaan hankintaa. Tein puuttuvia bloggauksia ja muutin blogini ulkoasua hieman. Kahdelta lähdin Porvooseen ja ajoin yöllä takaisin saloon.





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kiinnostava tapahtumailme

Tehtävän antona etsiä pinterestistä 50 kuvaa kiinnostavasta tapahtuma ilmeestä. Etsin tapahtumatiloista ja julisteista kuvia ja ajatuksissani etsinkin 83 kuvaa :D
Ihmisten mielenkiinnon nostavat värit ja muodot. Etsin kuvia jotka itseäni kiinnostivat ja herättivät huomiota. 



Kiinnitin huomiota seinällä oleviin tavaroihin.

Värienkäyttö.

Rakastuin seinällä olevaan teippaukseen!

Taas kerran teippaus kiinnitti huomion. tila on muuten hyvin yksinkertainen.


maanantai 2. tammikuuta 2017

Työpaikkasanasto

Tigerissa oli vain yksi työpaikkasana, ja se on Reklamaatio

Reklamaatio:
 Tarkoittaa virheellistä / rikkinäistä tuotetta josta tehdään ilmoitus myyjälle että se merkitään reklavihkoon ja heitetään pois.