Näytetään tekstit, joissa on tunniste 100leijonaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 100leijonaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. tammikuuta 2017

Olisko vihdoinkin valmista Koulupäivä 18.1

Menimme aamulla tiimirinkiin kuuntelemaan tuomio töistä. Näytin nämä kaksi työtäni jotka olen jo näyttänyt täällä blogin puolella. No kommenttia tuli ja päädyin että teen tämän paljon yksinkertaisemman leijonan jolla on kädessä lippu.

Illustraattorin käyttö oli vähän ruosteessa joten aloin vain katsomaan mitä voin tehdä.
Kävin skannaamassa työni ja vein sen illuun ja aloin pen toolilla tekemään siihen rajoja ja laittamaan siihen värejä. 

Sain työn tunnissa valmiiksi ja mielestäni se onnistui suht hyvin. 

torstai 5. tammikuuta 2017

Koulupäivä 5.1.17

Koko päivä edistimme leijona työtämme.
Menin vielä viimeisen kerran pinterestiä selaamaan ja tulostin leijonan pääkuvan ja ihmisen pääkuvan. Menin valopöydälle piirtämään ne samalle paperille niin että leijonan pää oikealla ja ihmisen vasemmalla. 
Piirsin ne lyijykynällä ja viimeistelin tussilla. Mielestäni leijona onnistui todella hyvin! Ihmiseen en ole tyytyväinen, sillä en ole ikinä ole tykännyt piirtää ihmisiä.

Seuraavana googlasin nykyisen Suomileijonan ja tulostin sen. Muokkasin piirtäessä sille ''gay flagin'' ja poistin miekat ja alotin värittämistä. Tämä leijona on nyt värityksen kohdalla kesken.


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Suomi leijona

Leijona on joutunut vääriin käsiin! Esimerkiksi viinapulloihin ja polkupyöriin. 
Luokkamme ottaa osaa 100 leijonaa kilpailuun, jossa tehtävänä on suunnitella leijonasta oma itsenäinen näkemys. 

Leijona on osa itsenäistä Suomea ja se on peräisin 1100-luvun Espanjasta. Nykyinen leijona on peräisin Ruotsista.
''Tule mukaan suunnittelemaan leijona perhe, josta jokainen meistä voi valita ja löytää oman leijonansa''.

''FINLAYSONIN 100 LEIJONAA SUOMELLE -HANKE on virallinen osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Vuosi 2017 on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa — koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan Suomen itsenäisyyden vuosisataa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.''