maanantai 31. lokakuuta 2016

Kolmioseinä perspektiivissä

Tehtävänä oli tehdä luokan kolmioseinä perspektiivissä.
Seinä on piirretty yhden pakopisteen perspektiivissä, mittasuhde oli 1:20
Vasemmassa reunassa seisoo linnunpönttö, keskellä jalustalla oleva planssi ja oikealla laatikot voiden päällä on torso


lauantai 15. lokakuuta 2016

Oppimissopimus


Mitä olen oppinut tänä syksynä?

Olen oppinut omasta ammattialastani hurjasti uutta, mitä en edes kuvitellut koskaan tekeväni! Olen oppinut käyttämään illustraattoria, yhdenpakopisteen perspektiivin ja raportin tekemisen. Välillä on ollut todella stressaavaa kovan kiireen alla, mutta on tästä tähän asti selvitty hyvin.

Missä olisi parannettavaa?

Varmaankin suuni avaamisessa, en aina saa omaa mielipidettäni esiin. Välillä meno on levotonta iltapäivällä juuri ennen kun päästään kotiin.

Missä olen hyvä?

Tulen erittäin hyvin muiden kanssa toimeen enkä oikeastaan tee mitään tyhmää, välillä vaan tuppaa ärsyttämään jotkut ihmiset, mutta pidän mölyt mahassani.


Työssäoppimispaikka

Ensimmäinen työssäoppimis paikkani on Salon Plazassa oleva Tiger.

Tiger on taskalaisen Lennart Lajboschitzn vuonna 1995 perustama. Tuolloin ylijäämäkauppana toimiva Tiger myi sekalaisia halpoja tavaroita. Vuoteen 2000 myymälöitä oli avattu Tanskan isoimpiin kaupunkeihin jo 40.

Tiger on design-kauppaketju, jossa myydään hauskoja hyödyllisiä tavaroita, joista 80% maksavat alle 5 euroa eikä mikään tuote maksa yli 30 euroa enempää.

Myymälöitä suomessa on laskujeni mukaa 28.



Avoimien pähkinä

Koulussamme siis pidettiin jälleen Avoimetovet.
Me ykköset saimme tehtäväksi kertoa ysi luokkalaisille omasta oppimisalastamme ja tarpeen vaatiessa vastata myös kysymyksiin.
Kiirettä oli, joten en kamalasti kuvia saanut otettua.



Opettajatkin olivat tunnelmassa mukana!







perjantai 14. lokakuuta 2016

Raportti

 Ensimmäinen tentti. Tehtävänä tehdä raportti joka sopii tämän hetken trendeihin. 
Selasin pinterestiä ja kohdalle osui makuuhuone jonka seinällä oli kolmioita sekaisin. Innostuin siis työstämään tätä ideaa ja lisäsin muutaman kolmion lisää ja tekstin, joka kuvasi erittäin hyvin tunnetilaani, koska jouduin tappelemaan jopa opettajan avustuksella tätä raporttia vastaan.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Raportti

Adobe Illustratorilla tehty raportti. lupaan että tästä tulee sekainen postaus :D

  1. Valitse pohjan koko esimerkiksi 600x600mm
  2. Ota Retangle tool ja tee paperin sisään apulaatikko, tee siihen harmaat reunat että se erottuu valkoisesta paperista.
  3. Aloita laittamalla teksti tai kuvio apulaatikon reunaan niin että se tulee vähän yli apulaatikon reunoista. 
  4. Teksti pitää muuttaa poluksi sillä muuten se ei tule toimimaan raportissa. se tehdään näin: ylävalikosta type > create outlines 
  5. Siirtäessä, paina object  > Transform > Move
  6. Laita horizontal ja vertical kohtiin apulaatikkosi koon.
  7. Laita mustalla nuolella laatikko aktiiviseksi ja paina hiiren oikeaa näppäintä ja valitse Arrange > bring to front. 
  8. Ota kaikki jälleen aktiiviseksi ja paina window > pathfinder > crop 
  9. Lisää raporttisi swatches:iin ja tee uusi laatikko ja lisää pohjaksi oma raporttisi.

Planssin kiinnittäminen

Miten kiinnität planssin?
Tähän tarvitset:
Kaksipuoleista teippiä
Sakset
Kaveri

  1. Kiinnitä teippi toiseen lyhyeen sivuun, tämän jälkeen pitkät sivut ja taas lyhyt. Teippejä ei saa laittaa toistensa päälle!
  2. Katso ettei teippiin jää ilmakuplia.
  3. Sovita planssi pohjaan ja ota toisen lyhyen sivun teippi pois ja paina planssi tasaisesti siihen.
  4. Jos sinulla on kaveri mukana, hän pitää planssia ylhäällä ja sinä otat pitkien sivujen teipit pois.
  5. Kaverisi menee jo teipatulle lyhyelle sivulle ja lähtee silittämään tasaisesti planssia kiinni.
  6. Kun kohta 5 on tehty, otetaan viimeinen teippi lyhyeltä sivulta pois ja painetaan planssi sitä vasten. 

Näin planssi on syntynyt