keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Flying Tiger Copenhagen

Heissan!

Nyt on jäänyt tää blogi vähän varjoihin, sillä olen ollut joka päivä töistä päästyäni niin väsynyt, että en ole jaksanut millään kirjoitella tänne. 

Mutta juu! Tässä nyt on tapahtunu töissä aika paljonkin. 20kg laatikoita on jo lentänyt päälle ja pohjelihakset sanoneet sopimuksensa irti :D

Oon myös päässyt tekemään paljon täyttöä ja muutaman pöydänkin päässyt tekemään. Siitä kuva alhaalla 






maanantai 31. lokakuuta 2016

Kolmioseinä perspektiivissä

Tehtävänä oli tehdä luokan kolmioseinä perspektiivissä.
Seinä on piirretty yhden pakopisteen perspektiivissä, mittasuhde oli 1:20
Vasemmassa reunassa seisoo linnunpönttö, keskellä jalustalla oleva planssi ja oikealla laatikot voiden päällä on torso


lauantai 15. lokakuuta 2016

Oppimissopimus


Mitä olen oppinut tänä syksynä?

Olen oppinut omasta ammattialastani hurjasti uutta, mitä en edes kuvitellut koskaan tekeväni! Olen oppinut käyttämään illustraattoria, yhdenpakopisteen perspektiivin ja raportin tekemisen. Välillä on ollut todella stressaavaa kovan kiireen alla, mutta on tästä tähän asti selvitty hyvin.

Missä olisi parannettavaa?

Varmaankin suuni avaamisessa, en aina saa omaa mielipidettäni esiin. Välillä meno on levotonta iltapäivällä juuri ennen kun päästään kotiin.

Missä olen hyvä?

Tulen erittäin hyvin muiden kanssa toimeen enkä oikeastaan tee mitään tyhmää, välillä vaan tuppaa ärsyttämään jotkut ihmiset, mutta pidän mölyt mahassani.


Työssäoppimispaikka

Ensimmäinen työssäoppimis paikkani on Salon Plazassa oleva Tiger.

Tiger on taskalaisen Lennart Lajboschitzn vuonna 1995 perustama. Tuolloin ylijäämäkauppana toimiva Tiger myi sekalaisia halpoja tavaroita. Vuoteen 2000 myymälöitä oli avattu Tanskan isoimpiin kaupunkeihin jo 40.

Tiger on design-kauppaketju, jossa myydään hauskoja hyödyllisiä tavaroita, joista 80% maksavat alle 5 euroa eikä mikään tuote maksa yli 30 euroa enempää.

Myymälöitä suomessa on laskujeni mukaa 28.



Avoimien pähkinä

Koulussamme siis pidettiin jälleen Avoimetovet.
Me ykköset saimme tehtäväksi kertoa ysi luokkalaisille omasta oppimisalastamme ja tarpeen vaatiessa vastata myös kysymyksiin.
Kiirettä oli, joten en kamalasti kuvia saanut otettua.



Opettajatkin olivat tunnelmassa mukana!







perjantai 14. lokakuuta 2016

Raportti

 Ensimmäinen tentti. Tehtävänä tehdä raportti joka sopii tämän hetken trendeihin. 
Selasin pinterestiä ja kohdalle osui makuuhuone jonka seinällä oli kolmioita sekaisin. Innostuin siis työstämään tätä ideaa ja lisäsin muutaman kolmion lisää ja tekstin, joka kuvasi erittäin hyvin tunnetilaani, koska jouduin tappelemaan jopa opettajan avustuksella tätä raporttia vastaan.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Raportti

Adobe Illustratorilla tehty raportti. lupaan että tästä tulee sekainen postaus :D

  1. Valitse pohjan koko esimerkiksi 600x600mm
  2. Ota Retangle tool ja tee paperin sisään apulaatikko, tee siihen harmaat reunat että se erottuu valkoisesta paperista.
  3. Aloita laittamalla teksti tai kuvio apulaatikon reunaan niin että se tulee vähän yli apulaatikon reunoista. 
  4. Teksti pitää muuttaa poluksi sillä muuten se ei tule toimimaan raportissa. se tehdään näin: ylävalikosta type > create outlines 
  5. Siirtäessä, paina object  > Transform > Move
  6. Laita horizontal ja vertical kohtiin apulaatikkosi koon.
  7. Laita mustalla nuolella laatikko aktiiviseksi ja paina hiiren oikeaa näppäintä ja valitse Arrange > bring to front. 
  8. Ota kaikki jälleen aktiiviseksi ja paina window > pathfinder > crop 
  9. Lisää raporttisi swatches:iin ja tee uusi laatikko ja lisää pohjaksi oma raporttisi.

Planssin kiinnittäminen

Miten kiinnität planssin?
Tähän tarvitset:
Kaksipuoleista teippiä
Sakset
Kaveri

  1. Kiinnitä teippi toiseen lyhyeen sivuun, tämän jälkeen pitkät sivut ja taas lyhyt. Teippejä ei saa laittaa toistensa päälle!
  2. Katso ettei teippiin jää ilmakuplia.
  3. Sovita planssi pohjaan ja ota toisen lyhyen sivun teippi pois ja paina planssi tasaisesti siihen.
  4. Jos sinulla on kaveri mukana, hän pitää planssia ylhäällä ja sinä otat pitkien sivujen teipit pois.
  5. Kaverisi menee jo teipatulle lyhyelle sivulle ja lähtee silittämään tasaisesti planssia kiinni.
  6. Kun kohta 5 on tehty, otetaan viimeinen teippi lyhyeltä sivulta pois ja painetaan planssi sitä vasten. 

Näin planssi on syntynyt


maanantai 12. syyskuuta 2016

Habitare 2016


Kello 8.15, Kamat kantoon ja nokka kohti Helsingin messukeskusta!
Matkalla kuunneltiin musiikkia kavereiden kanssa ja syötiin karkkia. Matka kesti noin 1,5h kun bussimme saapuikin jo Helsinkiin.



Perillä oli tarkoitus jakautua tiimeihin, mutta tietenkin menimme omissa porukoissamme. Porukkaani kuului Roosa, Johanna, Nora ja Laura.
Tehtävänä meillä oli kuvata 10 teippausta tai hintaviestintää, 10 esillepanoa ja laatia karttaperusta trendeistä, väreistä ja muodoista.
Myös piti kerätä julisteita ja muuta sälää. Suurin piirtein innokkaimmat esittelijät hyökkäsivät julisteiden ja kuvastojen kanssa.



Tiemme erosivat Roosan ja Lauran kanssa ja jatkoimme Noran ja Johannan kanssa matkaa.
Kuten Roosa jo blogissaan kertoikin, parhaiten mieleen jäi erittäin epämielyttävän näköiset hierontatuolit.
Lähdettiin bussilla takaisin kohti Saloa ja omaa sänkyä, voi vaan sanoa että olin todella väsynyt kun pääsin kotiin, nukahdin ennen kymmentä.













tiistai 30. elokuuta 2016

Le'ts pestään ikkunoita


Pahoittelu jo alkuvaiheessa, Puhelimeni päätti poistaa yli puolet kuvistani ja löysin vain yhden kuvan jonka olin laittanut luokkamme ryhmään.

Hellurei!

Sairasvuoteella makaava henkilö ilmoittautuu bloggeriin!
Kuumetta on mukavasti 39 astetta ja nuha ja yskä riivaavat minkä kerkeävät.

Blogiaiheena on tällä kertaa ikkunoiden pesu, jeiij!
Olin viikonlopun isäni luona ja tarjouduin pesemään hänen terassin lasit ulkopuolelta (en sisäpuolelta koska sillä oli ampiaspesä)

Isäni antoi minulle ämpärin mihin kaadoin vettä ja muutaman tipan astianpesuainetta.
Sain pitkävartisen ikkunanpesu ''mopin'' ja aloinkin työn touhuun.

Ensimmäisenä kastoin mopin ämpäriin ja aloin jynssäämään terassilasia, tämän jälkeen vaihdoin mopin puolta missä oli lasta(?) ja kuivasin ikkunat.

Ei mikään hirveä työmaa, ilma oli onneksi hyvä kun tein tätä.




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Asiakkaana


Heipparallaa!

Amiksen Asialliset 6/5 on hankkinut itselleen asiakkaaksi Salolaisen lemmikkikauppa PetPointin.
Tässä postauksessa kerron vähän Petpointista.

Petpoint on siis suomalainen eläintarviketavaraliike. Salossa petpoint sijaitsee lähellä Kauppakeskus Linjuria. Myymälässä myydään ratsastustarvikkeista pieneläimiin.

Saamme siis tehdä näyteikkunan kyseiseen liikkeeseen, odotan paljon että pääsemme näyttämään kyntemme.

Valitettavasti Petpointista ei löydy enempää tietoa juuri mistään.


Ohjeistus työssäoppimiseen


Tehtävänä kertoa ohjeistus työssäoppimiseen
Tässä muutama juttu minkä kirjasin tunnilla ylös.

Muistiinpanoja
- Sopimuksia kirjoitetaan kolme kappaletta, yksi itselle, toinen opettajalle ja kolmas työssä antajalle.
-Blogia tulee päivittää ja kertoa mitä on tehnyt.
- Näytöt: Opettaja tulee mukaan.
-Poissaoloja vältettävä.

Mitä tarvitset työssä antajalta.
- Ohjaajan nimi
- Työpaikan osoite ja postinumero
- puhelinnumero
- Y-tunnus
-Sähköposti

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Näyteikkunan rakentaminen ja Salon näyteikkunoita


Heips!

Nyt on aiheena näyteikkunat ja paljon kuvia Salossa sijaitsevien liikkeiden näyteikkunoista.

Näyteikkunan teippaus
-Teipin paikka mitataan, sillä se ei saa mennä vinoon.
-Kiinnitetään ensin tavallisella teipillä
-Suojapaperi irroitetaan siirtoteipin avulla
-Mahdolliset rypyt varmistetaan lastalla
-Kuplia voi välttää vedellä
-Lopuksi irroitetaan suojateippi

Pitkän tekstin kiinnittäminen
-Merkitse teipin keskikohta
-Leikkaa teippaus pienempiin pätkiin
-Tarvittavat viimeistelyt

Näin puetaan mallinukke
-Mallinukkeihin valitaan yhdistäviä tekijöitä
- Vaatteet silitetään ja hälyttimet poistetaan
- Vaatteiden värien tarkistus
-Kuvioiden yhteensopivuuden tarkistus
- Hyvä valmistelu nopeuttaa työskentelyä
-Ensin puetaan mallinukelle alaosa ja kengät.
-Mallinukke asetetaan jalkatappiin
-Vaatteiden istuvuus pitää tarkistaa
- Hihat asetetaan ensin ilman että mallilla on kädet, sitten voi laittaa kädet paikoilleen
- Näyteikkunan siivoaminen
- Vaatteiden hinnat kootaan yhteen
- Hinnat asetetaan mallinuken vasemmalle puolelle ja suoraan ikkunaa päin
- Jos tarvitaan tikkaita, niiden jalat suojataan suojasukilla naarmujen välttämiseksi
- Valot asetetaan tärkeisiin kohtiin
- Lopuksi loppusiivous


Lopuksi vielä kuvat joita kävin ottamassa Salossa sijaitsevassa kauppakeskuksessa.

Ensimmäisenä kuisma. Tässä kuisman näyteikkuna.

Kuisman näyteikkuna vasemmasta reunasta.




Seuraavana Lindex



Kuisman yksi pöydistä




Ja tässä yksi ja ainoa kuva Tigeristä.





Kappahl

BR-Lelut

Vero Moda

Seppälä




tiistai 16. elokuuta 2016

Yhden pakopisteen perspektiivi


Heipparallaa!


Tänään harjoiteltiin yhden pakopisteen perspektiivin piirtämistä. Mielestäni se oli hieman hankalaa, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan.
Suoraan sanoen en innostunut yhtään tästä aiheesta ja koulupäivä mateli minuutti kerrallaan.
Kun ohjeita kertaili ja kyseli jatkuvasti apua niin kaikki sujui muuten hyvin.
Alapuolella kuvia joita otin tänään.






maanantai 15. elokuuta 2016

Muutama siisti näyteikkuna netin syövereistä


Heissan!!

Koulussa oli tehtävänä etsiä netin syövereistä erilaisia kuvia näyteikkunoista. Kuvat olen löytänyt Pinterestistä, ja kuvahausta.

Minulta tämä kiinnostus kenkiä kohtaan on..

Vähän lisää kenkiä, pidän noista renkaista.

Valkoinen ja harmaa sopii. kyllä tuohon menisi ottamaan torkut.

Ihanan värikäs kuva!

Karkkikauppa ystävänpäivänä, pinkkiä on sopivasti.