torstai 19. tammikuuta 2017

Olisko vihdoinkin valmista Koulupäivä 18.1

Menimme aamulla tiimirinkiin kuuntelemaan tuomio töistä. Näytin nämä kaksi työtäni jotka olen jo näyttänyt täällä blogin puolella. No kommenttia tuli ja päädyin että teen tämän paljon yksinkertaisemman leijonan jolla on kädessä lippu.

Illustraattorin käyttö oli vähän ruosteessa joten aloin vain katsomaan mitä voin tehdä.
Kävin skannaamassa työni ja vein sen illuun ja aloin pen toolilla tekemään siihen rajoja ja laittamaan siihen värejä. 

Sain työn tunnissa valmiiksi ja mielestäni se onnistui suht hyvin. 

torstai 5. tammikuuta 2017

Koulupäivä 5.1.17

Koko päivä edistimme leijona työtämme.
Menin vielä viimeisen kerran pinterestiä selaamaan ja tulostin leijonan pääkuvan ja ihmisen pääkuvan. Menin valopöydälle piirtämään ne samalle paperille niin että leijonan pää oikealla ja ihmisen vasemmalla. 
Piirsin ne lyijykynällä ja viimeistelin tussilla. Mielestäni leijona onnistui todella hyvin! Ihmiseen en ole tyytyväinen, sillä en ole ikinä ole tykännyt piirtää ihmisiä.

Seuraavana googlasin nykyisen Suomileijonan ja tulostin sen. Muokkasin piirtäessä sille ''gay flagin'' ja poistin miekat ja alotin värittämistä. Tämä leijona on nyt värityksen kohdalla kesken.


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Suomi leijona

Leijona on joutunut vääriin käsiin! Esimerkiksi viinapulloihin ja polkupyöriin. 
Luokkamme ottaa osaa 100 leijonaa kilpailuun, jossa tehtävänä on suunnitella leijonasta oma itsenäinen näkemys. 

Leijona on osa itsenäistä Suomea ja se on peräisin 1100-luvun Espanjasta. Nykyinen leijona on peräisin Ruotsista.
''Tule mukaan suunnittelemaan leijona perhe, josta jokainen meistä voi valita ja löytää oman leijonansa''.

''FINLAYSONIN 100 LEIJONAA SUOMELLE -HANKE on virallinen osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Vuosi 2017 on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa — koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan Suomen itsenäisyyden vuosisataa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.''

Koulupäivä & lastentarhameno

Tiimin kesken aloimme ensimmäisenä täydentää lukujärjestystä ja vaihtamaan ideoita keskenämme. Ideoita oli valtavasti ja lisää tulee vielä varmasti. 
Otimme koneet esiin ja aloimme selaamaan pinterestiä ja muita nettisivuja. Yksi ideoistani syntyi leijonakuningas biisiä kuuntelemalla. Ideassani olisi mietitty avioliittolakia, siinä olisi miehen kasvot puoliksi ja toisella puolella leijonan kasvot. Miehellä olisi päässänsä bandana-huivi jossa olisi sateenkaari lipun värit.

Pinterestistä löytyi paljon kuvia niin englanninkielisellä, - ja suomenkielisellä hakusanoilla. Tänään ei työn kanssa edetty idean metsästystä pidemmälle.

Kun tulimme ruokailemasta, teimme viiden hengen tiimin ja aloimme piirtämään minuutin ajan jotain mikä liittyy Suomeen. Tietenkin meno meni vähän lastentarhaksi tämän porukan kanssa, mutta saimme aikaan mielenkiintoisia taideteoksia. 
Tämän kahden tunnin jälkeen laitoimme töitämme seinille ja aloimme siivota.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Avoimienovien planssi

Planssi oli kuulemma lähtenyt roskikseen, joten etsintäpartiot käyntiin. Löysin vain yhden kuvan ja pinssit jotka julkaistiin. 

Mutta kuva planssista tulee kyllä, jos löydän siitä kuvia.

Työpaikkasanasto

Tigerissa oli vain yksi työpaikkasana, ja se on Reklamaatio

Reklamaatio:
 Tarkoittaa virheellistä / rikkinäistä tuotetta josta tehdään ilmoitus myyjälle että se merkitään reklavihkoon ja heitetään pois.

Lisämyynti ja ristiinmarkkinointi

Lisämyynti:
Jos asiakas ostaa lyhdyn, voi myyjä mahdollisesti ehdottaa että tämä ostaisi siihen myös kynttilöitä. Tai esimerkiksi ostaa kaulimen, voi myyjä ehdottaa ostamaan muutakin leivontaan liittyvää.

Ristiinmarkkinointi:
Kun tekee esillepanoa, voi tuotteita käyttää yhdessä. Esimerkiksi juuri lyhty johon voi laittaa kynttilän. Omassa tapauksessa tälläistä mahdollisuutta ei ollut.

Tuotealueet

Kylppäriseinä
Osastolle kuuluu mm. Suihkuhatut, kynsisakset, kynsiviilat, urheiluteipit ja meikkisienet.

Kylppäripöytä
Kuuluu mm. Korurasioita, kylpysuolaa, kylpyleluja ja pesusieniä.

Keittiönseinä
Kuuluu mm. Piparimuotteja, syömäpuikkoja ja pussinsulkijoita.

Keittiönpöytä
Kuuluu mm. Juomalaseja, shottilaseja ja pullonavaajia.

Leivontapöytä
Kuuluu mm. Uunivuuat, kaulimet ja kakkuvuuat.

Toimistopöytä (Mustavalkoinen ja värikäs)
Kuuluu mm. Almanakat, Kansiot, kynät ja roskikset.

Toimistoseinä
Kuuluu mm. kuulakärkikynät, nenäterotin, kumit ja viivaimet.

Pelipöytä
mm. Muistipelit, laivanupotus ja älypelit.

Pilailuseinä
mm. Limat, hämähäkit, hauskat merieläin hatut ja kärpäslätkät.

Hobbyseinä
mm. Helmiä, tarroja, maaleja ja naamareita.

Hobbypöytä
Kanvastaulut, piirrustuslehtiöt 

Pyöräilyseinä
Taskulamput, pyöränkellot, ledvalot

Livingpöytä
Koristekiviä, koreja tyynyjä

Silmälasit

Sateenvarjot

Lelupöytä
Pehmoleluja ja pieniä pelejä. 

Pitkäpöytä 
Newtonin kehto, vessakoripallo, lamput, aivot

Partyseinä
synttärikynttilät, synttärihatut, viirit, coktailtikut



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Myymälän skannaus


Tiger siis sijaitsee Vilhonkadulla, tarkemmin Kauppakeskus Plazassa KappAhlin ja
BR-lelujen välissä Toisessa kerroksessa. Tigerissa pidetään kovaa kuria jälkien siivoamisesta ja että tuotteet ovat omassa paikassaan. Jos Tigerissa asiakas tulee kysymään myyjältä apua, niin luonnollisesti tämä auttaa ja kertoo missä mikäkin tuote on vai onko sitä ylipäätään.
Myymälässä hinnat ovat mahdollisimman helposti luettavat ja tarpeeksi isolla fontilla että vanhempikin yksilö näkee varmasti. 
Tuotteet ovat jaettu esimerkiksi keittiö tavarat ja kylpyhuone tavarat. Välillä kuitenkin mietitään miten kynttilät ovat joutuneet lelujen sekaan. 
Käytävät ovat suhteellisen leveät, joten siellä pystyy hyvin tepastelemaan vaikka lastenvaunujen kanssa. 



Esillepano

Itse pääsin Tigerissa tekemään monta esillepanoa. 
Aluksi aloitin keittiön pöydästä. Se oli kyllä aivan ihana tehdä. Minulta kysyttiin mikä pöydässä oli vikana ja vastaukseni oli
1. Korkeuserot
2. Se näytti sekaiselta sillä lasit olivat tungettu samaan kasaan.
3. Kaikki tuotteet olivat sekaisin ja ilman että olisivat olleet samaa materiaalia ja väriä.

Ensin suunnittelin miten jaan tuotteet. Päätin että ensiksi laitan mustat tuotteet, sitten posliinit ja sitten lasit. Tämän jälkeen tuotteet missä on pakkaukset ja taas lasi. eli vuorotellen lasia ja jotain muuta väliin.

Lopputulos 

Tein Tigerin pitkän näyteikkunan moneen kertaan. mutta tietenkään en tajunnut kuvata sitä kertaakaan.
Seuraavana oli toinen keittiön pöytä. Sen sain nopeasti pois alta.


Viimeinen pöytä jonka tein ihan kokonaan, oli pienempi joulupöytä. Valitettavasti en löytänyt kuvaa siitä, mutta pöytään tuli kettupehmot, suklaakalenterit ja kaikkea pientä joulusälää.

Ja tähän loppuun vielä mainitsen kun menimme turussa myllyn Tigeriin niin sain melkein hermoromahduksen siellä kun tavarat olivat väärässä paikassa ja joitakin tuotteita ei ollut meillä ja joissain oli aiva väärät hinnat. Perfektionisti ei mene enää ikinä Tigeriin :D


Flying Tiger Copenhagen Trendit

Aikana kun olin Tigerissa, oli kovat joulukiireet.
Joten luonnollisesti joulutavarat olivat tämän hetken trendi. Tavaraa meni joulupapereista kynttilöihin koko ajan. 
Tigerin päämyyntiryhmä on vauvasta vaariin. Tigerissa siis on leluja ja vanhuksille esimerkiksi askartelutavaraa ja almanakkoja. 
Tigerissa olivat myös kovassa huudossa limat ja pillimukit.